ACTPRO blogi

ACTPRO blogi – Tylsistyminen on katoava taito

Tylsistyminen on katoava taito

Edellisessä blogissa kirjoitin siitä, kuinka tänä päivänä työelämässä tarjoutuu varsin vähän automaattisia suvantovaiheita. Muutos ja nopeus ovat keskeisellä sijalla työelämässä. Hengähdyshetket ja työn rytmittäminen ovat tänä päivänä vahvasti jokaisen omalla vastuulla.

Tuon saman ajatuksen voi oikeastaan siirtää myös meidän vapaa-aikaamme. Nykyiset viestintävälineet ja teknologia mahdollistavat sen, että olemme melko lailla jatkuvasti online -tilassa. Olemme myös itse oppineet sen, että jokainen tyhjä hetki täytetään tutkimalla jotain älylaitetta. Olemme omasta ja muiden toimesta jatkuvassa viestintätulvassa. Jos ennen matkustaminen bussissa tai ystävän odottaminen kahvilassa tarjosi mainion hetken vaipua omiin ajatuksiin ja rauhoittua, tartumme tänä päivänä ensimmäiseen mahdollisuuteen viihdyttää itseämme jonkin ulkoisen stimulaation kautta.

”Olemme hyvää vauhtia vieraantumassa kyvystä sietää ja nauttia tylsyydestä – siitä, että ei ole mitään tekemistä tai viihdykettä.”

Yksi näkökulma siihen, että stressin kokemus on tänä päivänä niin vahvaa, voisi olla se, että kehon ja mielen vireystaso on jatkuvasti korkealla. Monen vuorokausi on unta lukuun ottamatta täynnä kaikkiin aistikanaviin suunnattua vilkettä ja välkettä. Luonnollisia, ikään kuin itsestään tarjoutuvia pysähtymisen ja palautumisen sekä rauhoittumisen hetkiä ei ole. Ne täytyy tietoisesti tehdä.

”Siitä, mikä aiemmin tapahtui melkein itsestään, on tänä päivänä tehtävä tietoinen taito. Tylsistymisen taito.”

Hälyttävää mielestäni on se, että moni kokee nämä tylsyyden eli hiljentymisen hetket epämiellyttävinä, ahdistavina. Sanoisinkin, että mitä hankalampaa ja epämiellyttävämpää pysähtyminen ja hiljentyminen on sitä enemmän olemme sen tarpeessa.

Stressiin liittyvissä koulutuksissa usein ehdotan, että tätä hiljentymisen taitoa voitaisiin harjoitella yhdessä myös työpaikoilla esimerkiksi pitämällä palaverin alussa muutaman minuutin hiljaisen hetken. Tuossa hetkessä jokaisen tehtävänä olisi säädellä kohinaa mielessään ja tunnistaa tunnetilaansa.

Useimmiten paikalla olijat pitävät ideaa hyvänä ja tarpeellisena. Lähestulkoon aina kuitenkin vallitsee jonkinasteinen epäusko siitä, että tällainen tapa voitaisiin ottaa oikeasti käyttöön.

”Kaikki tieto ja taito rauhoittumiseen on ollut olemassa jo vuosisatoja. Mikä saa meidät tänä päivänä väheksymään sitä?”

Onko kyse juuri siitä, kun pysähtymistä ja palautumista on ennen tapahtunut myös automaattisesti, että emme ole koskaan ajatelleet sitä varsinaisena taitona? Tai että sille pitäisi erityisesti raivata tilaa ja kantaa siitä yhteisesti vastuuta?

Tärkeää olisi tänä päivänä tiedostaa, että näitä palauttavia tylsyyden hetkiä ei juurikaan tule automaationa. Itse olemme rakentaneet maailman, jossa hiljentymisestä ja tylsyydestä on tullut asia, jolle pitää varata erikseen aikaa. Tehdään yhdessä töitä sen eteen, että hiljentymisestä tulee osa päivärutiinia.

ACTPRO blogi

ACTPRO blogi – Stressinhallinnasta tuli palautumista kun suvantovaiheet loppuivat…

Stressinhallinnasta tuli palautumista kun suvantovaiheet loppuivat työelämästä

Noin parikymmentä vuotta sitten pidin ensimmäiset luentoni stressinhallinnasta. Sisällöt olivat varsin perusasioita siitä, mitä stressi on ja mistä uupumuksen tunnistaa. Keskeinen viesti tuolloin oli, että ihminen kestää kovaakin stressiä, kunhan välillä tulee suvantovaiheita. Ja suvantovaiheita tuli. Enää ei tule.

Valmistelin uutta koulutusta liittyen stressiin sekä palautumiseen ja siinä yhteydessä mietin, että asiakkaat pyytävät tänä päivänä enemmän luentoja palautumisesta kuin stressinhallinnasta. Jäin pohtimaan, oliko tässä kyseessä vain modernimpi ja trendikkäämpi tapa puhua samasta asiasta vai kätkeytykö tuon asian taakse jotain muutakin – onko tapa hallita stressiä jotenkin muuttunut vuosien varrella.

”Työelämän suvantovaiheista on jokainen vastuussa itse.”

Ajatukseni kiteytyivät suvantovaiheiden ympärille. Tänä päivänä muutos seuraa muutosta ja uusi projekti alkaa ennen kuin toinen on päättynytkään. Olemme nopeita ja ketteriä. Suvantovaiheita ei juurikaan tule – niistä on tänä päivänä jokainen vastuussa itse.

Joka päivä joudumme tekemään valintoja, mihin palaveriin osallistun, mihin projektiin annan 70% ja mihin 100%, mitä asioita siirrän ja mitä jätän tekemättä. Näitä samoja aikaan ja energiaan liittyviä valintoja joudumme tekemään myös vapaa-ajallamme.

”Haastavaa tämän päivän stressinhallinnassa on päättää, mikä riittää”.

Tämän päivän stressinhallinnassa on aiempaa verrattuna vielä vahvemmin kyse siitä, kuinka tehdään mielekästä ja tuloksellista työtä melko lailla jatkuvassa vaativassa tilanteessa. Palautumisen ymmärtäminen ja siihen liittyvien taitojen hallinta on keskeistä.

Fysiologian näkökulmasta meillä on oltava taidot/keinot tunnistaa kehon ja mielen aktiivisuustaso. Lisäksi meidän täytyy osata tulkita näitä kehon sekä mielen viestejä ja reagoida niihin oikealla tavalla. Psykologian näkökulmasta meillä täytyy olla vahva itsetuntemus, jotta itsensä ja hyvinvointinsa johtaminen on mahdollista.

Vaativia taitoja. Lisäksi kun jokainen vastaa omista suvantovaiheista, on yksi suurimmista ratkaistavista haasteista päätös siitä, mikä on riittävää. Mikä riittää niin itselle kuin työnantajalle.

Omia rajoja ei voi kerran pystyttää ja uskoa, että ne pitävät loppuelämän. Maailma ympärillä muuttuu ja minä itse sekä rajani sen mukana. Näin ollen palautumisen perustana on kaikkien muiden taitojen ohella jatkuva vuoropuhelu itsensä kanssa.

Yksi yksinkertaisempia tapoja tukea ihmisten palautumista on tarjota pysähtymisen hetkiä ja metodeja näille vuoropuheluille – itsensä reflektoinnille. Vastuunottoa omista suvantovaiheista tukee myös yhteinen arvopohjaa ja yrityskulttuuria luova keskustelu.

Pyöriteltyäni näitä ajatuksia muodostui luennosta, verkkokurssista ja podcastista koostuvan uuden koulutuksen yhteiseksi nimittäjäksi työotsikko ”Minä riitän”.