Stressinhallinnasta tuli palautumista – suvantovaiheet loppuivat työstä – ACTPRO blogi

Noin parikymmentä vuotta sitten pidin ensimmäiset luentoni stressinhallinnasta. Sisällöt olivat varsin perusasioita siitä, mitä stressi on ja mistä uupumuksen tunnistaa. Keskeinen viesti tuolloin oli, että ihminen kestää kovaakin stressiä, kunhan välillä tulee suvantovaiheita. Ja suvantovaiheita tuli. Enää ei tule.

Valmistelin uutta koulutusta liittyen stressiin sekä palautumiseen ja siinä yhteydessä mietin, että asiakkaat pyytävät tänä päivänä enemmän luentoja palautumisesta kuin stressinhallinnasta. Jäin pohtimaan, oliko tässä kyseessä vain modernimpi ja trendikkäämpi tapa puhua samasta asiasta vai kätkeytykö tuon asian taakse jotain muutakin – onko tapa hallita stressiä jotenkin muuttunut vuosien varrella.

”Työelämän suvantovaiheista on jokainen vastuussa itse.”

Ajatukseni kiteytyivät suvantovaiheiden ympärille. Tänä päivänä muutos seuraa muutosta ja uusi projekti alkaa ennen kuin toinen on päättynytkään. Olemme nopeita ja ketteriä. Suvantovaiheita ei juurikaan tule – niistä on tänä päivänä jokainen vastuussa itse.

Joka päivä joudumme tekemään valintoja, mihin palaveriin osallistun, mihin projektiin annan 70% ja mihin 100%, mitä asioita siirrän ja mitä jätän tekemättä. Näitä samoja aikaan ja energiaan liittyviä valintoja joudumme tekemään myös vapaa-ajallamme.

”Haastavaa tämän päivän stressinhallinnassa on päättää, mikä riittää”.

Tämän päivän stressinhallinnassa on aiempaa verrattuna vielä vahvemmin kyse siitä, kuinka tehdään mielekästä ja tuloksellista työtä melko lailla jatkuvassa vaativassa tilanteessa. Palautumisen ymmärtäminen ja siihen liittyvien taitojen hallinta on keskeistä.

Fysiologian näkökulmasta meillä on oltava taidot/keinot tunnistaa kehon ja mielen aktiivisuustaso. Lisäksi meidän täytyy osata tulkita näitä kehon sekä mielen viestejä ja reagoida niihin oikealla tavalla. Psykologian näkökulmasta meillä täytyy olla vahva itsetuntemus, jotta itsensä ja hyvinvointinsa johtaminen on mahdollista.

Vaativia taitoja. Lisäksi kun jokainen vastaa omista suvantovaiheista, on yksi suurimmista ratkaistavista haasteista päätös siitä, mikä on riittävää. Mikä riittää niin itselle kuin työnantajalle.

Omia rajoja ei voi kerran pystyttää ja uskoa, että ne pitävät loppuelämän. Maailma ympärillä muuttuu ja minä itse sekä rajani sen mukana. Näin ollen palautumisen perustana on kaikkien muiden taitojen ohella jatkuva vuoropuhelu itsensä kanssa.

”Stressinhallinnasta palautumista – suvantovaiheet loppuivat työstä.”

Yksi yksinkertaisempia tapoja tukea ihmisten palautumista on tarjota pysähtymisen hetkiä ja metodeja näille vuoropuheluille – itsensä reflektoinnille. Vastuunottoa omista suvantovaiheista tukee myös yhteinen arvopohjaa ja yrityskulttuuria luova keskustelu.

Pyöriteltyäni näitä ajatuksia muodostui luennosta, verkkokurssista ja podcastista koostuvan uuden koulutuksen yhteiseksi nimittäjäksi työotsikko ”Minä riitän”.