Suorittava työyhteisö kadottaa työn merkityksellisyyden – ACTPRO blogi
Suorittaminen on selviytymiskeino. Sen tarkoituksena on lisätä hallinnan tunnetta. Suorittamisen tarve voi olla lapsuudessa opittu malli tai sen tarkoituksena on saada hyväksyntää – joko omaa tai muiden. Suorittajaksi voidaan myös ajautua vähän huomaamattakin tilanteen mukana.
Kun tekemistä on aivan liian paljon ja vaatimustaso korkealla, hallitaan tilannetta suorittamalla. Mielekäskin työ alkaa helposti tuntua puuduttavalta, kun tehtäviin ei ole aikaa keskittyä ja hoitaa niitä kunnolla. Asioita vain hoidetaan pois olematta henkisesti läsnä ja sulkemalla omat tuntemukset tietoisesta mielestä. Selviytymisestä tulee työn tavoite ja palkinto.
Hyvinvoinnin näkökulmasta suorittajan haasteena on se, että keho ja mieli ovat koko ajan hälytystilassa. Suorittajaa uhkaa uupuminen.
”Kun päivästä selviytymisestä tulee tärkeämpää kuin päämäärä, on merkityksellisyys vaihtunut suorittamiseen.”
Suorittamisesta puhutaan usein yksilötason ongelmana, mutta myös työyhteisö voi ajautua suorittajaksi tai ainakin tukea suorittamisen kulttuuria. Esimerkiksi innokas tekemisen meininki voi muuttua suorittamiseksi, jos pöydällä on paljon tehtäviä ja asioiden priorisointi on epäselvää. Voitontahto voi yllättäen kääntyä vahvuudesta heikkoudeksi, jos se ei mahdollista vauhdin hetkellistä hidastamista. Itseohjautuvuus voi johtaa liialliseen tai vääränlaiseen tekemiseen, jos siihen liittyvät taidot eivät ole ominaisia ja niitä ei ole opeteltu.
”Kun työstä katoaa ilo ja päivästä selviytymisestä tulee tärkeämpää kuin päämäärä, on työn merkityksellisyys vaihtunut suorittamiseen.”
Suorittava työyhteisö ei pysähdy miettimään, mikä työstä ja yhdessä tekemisestä tekee merkityksellistä. Työtä ohjaa enemmän määrä kuin laatu. Suorittava työyhteisö ei tunnista, että arjen toimintatavat ohjaavat kohti oravanpyörää ja poispäin luovuutta sekä uusiutumista tukevasta ilmapiiristä. Nopeudesta tulee itseisarvo ja ajan mittaan se muuttuu hätäisyydeksi. On niin kiire. Tää on saatava nyt nopeesti.
Suorittava työyhteisö sulkee korvansa ja silmänsä väsymisen merkeille. Niitä ei tunnisteta tai niihin ei reagoida. Suorittava työyhteisö ei anna arvoa inhimillisille tarpeille kuten yhteenkuuluvuuden tunteelle ja käytä aikaa tämän vaalimiseen. Suorittava työyhteisö ei kehity – se tekee rutiininomaista työtä.
”Johtamisen ja esihenkilötyön tämän päivän haasteita on vaalia työyhteisössä levollisuuden ja hallinnan tunnetta tukemassa tuloksellisuutta.”
Suorittamiseen on helppo ajautua niin yksilönä kuin yhteisönä. Tiettyyn hetkeen tarkoitettu selviytymiskeino jääkin pysyväksi tavaksi toimia. Johtamisen ja esimiestyön tämän päivän haasteita onkin vaalia levollisuuden ja hallinnan tunnetta työyhteisössä tukemassa tuloksellisuutta.
”Suorittava työyhteisö kadottaa työn merkityksellisyyden.”
Työyhteisö tarvitsee kiireestä huolimatta ja juuri sen takia hetkiä, jolloin aika ajoin yhdessä kirkastetaan päämäärää ja annetaan tekemiselle merkityksellisyys yhä uudestaan. Yhtä lailla on tärkeää yhdessä ja erikseen tehdä siivoustyötä eli tarkistaa, mikä tekeminen on tärkeintä ja mikä siivotaan pois tai jätetään vähemmälle. Myös ajan käyttäminen ajatusten ja tunteiden tuulettamiseen on tärkeää, jotta tavoitteiden sijaan toimintaa ei ala pinnan alla ohjata muut tekijät. Työn tuloksellisuus sekä levollisuuden ja hallinnan tunne luodaan asettamalla rajat. Jokaisen omien rajojen asettamista tukee se, että myös yhteisö piirtää selkeät rajat. Rajat eivät kahlitse vaan ne vapauttavat tekemään oikeita asioita, ja sitä kautta tukevat tunnetta työn merkityksellisyydestä
Tutustu myös MieliTeko Podcastiin, joka konkretisoi mielen hyvinvointia tarjoamalla näkökulmia ja harjoituksia oman itsensä kehittämiseen. Sisältöjen painopisteet ovat työikäisissä ihmisissä ja työelämässä.