Aikuisuus ja rationaalisuus eivät suojaa haavoittuvuudelta – ACTPRO blogi
Työelämässä täytyy olla järkevä. Ja looginen. Ja asioille löytyy aina aikuisten oikea selitys.
Sanomattakin on selvää, että (työ)elämä on sujuvampaa, jos me käyttäydymme rationaalisesti ja osaamme taitavin sanakääntein selittää asiat ja tapahtumat niin itsellemme kuin toisille. Mutta mitä jos aikuisuus ja järkevyys eivät suojaakaan pahalta mieleltä?
”Ongelman voi selittää pois, mutta kipua ei”
Omassa vastaanottotyössäni aikanaan havaitsin, että erityisesti sanallisesti taitavat ja analyyttiset ihmiset kykenivät varsi taidokkaasti selittämään oman ongelmansa. He saivat siitä hyvin helposti loogisen kokonaisuuden kattavasti perustelluilla syy- ja seuraussuhteilla. Ainoaksi ongelmaksi jäi, että asiaan liittyvä kipu ei poistunut.
Tästä ongelmasta kiinnostuneena aloin etsiä keinoja ja metodeja, joiden avulla järkeistämiseen luottavat ihmiset löytäisivät toisenlaisen lähestymiskulman omaan itseensä. Päädyin syventämään osaamistani hypnoosin kautta. Terapeuttisen työn sijaan aloin soveltamaan oppimaani valmentavaan työskentelyyn ja työelämään sopivaan 3-4 kerran valmennuskokonaisuuteen, joka ongelman jäsentämisen lisäksi pohjautuu vahvasti kokemuksellisuuteen.
Työnimenä tästä uudesta toimintatavasta käytän nimitystä ”Hypnocoaching”. Lyhyesti kuvattuna tämä valmennustapa käytännössä tarkoittaa rentoutuneessa tilassa tehtäviä mielikuva- ja suggestioharjoituksia.
Asiakkaiden vastaanotto metodille on ollut avointa ja positiivisen uteliasta. Metodin toimivuus perustuu siihen, että asiakas antaa itselleen luvan kokea ja tuntea. Luvaksi riittää kiinnostus. Jokainen määrittää itse, kuinka vahvasti hellittää tietoisen ajattelun kontrollista.
”Kehollisesti tai mielikuvina koettu oivallus on usein vahvempi kuin pelkästään sanallinen ja järkeistetty pohdinta”
Omana sekä asiakkaiden huomiona tästä metodista voin sanoa, että kehollisesti tai mielikuvina koettu oivallus on usein selkeästi vahvempi kuin pelkästään sanallinen ja järkeistetty pohdinta. Siitä jää vahvempi jälki. Erityisen ilahduttavaa tämä on omiin voimavaroihin liittyvien oivallusten kohdalla. Metodi korostaa erityisesti uskoa muutoksen mahdollisuuteen sekä omiin voimavaroihin.
”Työelämässä asioiden lähestyminen pelkästään rationaalisella ja analyyttisellä tasolla aiheuttaa sen, että helposti menetämme yhden tärkeän ymmärryksen tason”
Työelämä perustuu vahvasti rationaaliseen ajatteluun, ja se on varmastikin suurelta osin hyvä näin. Kuitenkin voisi olla hyvä muistaa, että kaiken järkevyyden taustalla olemme myös kokevia ihmisiä. Aikuisuus ja rationaalisuus eivät suojaa haavoittuvuudelta.
Myöskin se, että aina lähestymme asioita ja ongelmia pelkästään rationaalisella ja analyyttisellä tasolla, aiheuttaa sen, että helposti menetämme yhden ymmärryksen tason. Tason, joka kokemuksellisuudessaan voisi olla merkittävä tekijä esimerkiksi työn merkityksellisyyden tiedostamisessa.
Olemme erilaisia siinä, kuinka vahvasti lähestymme asioita analysoimalla tai kokemalla. Kumpikin ääripää hyötyy toisen lähestymistavan hyväksymisestä ja harjoittelusta. Ehkä yksinkertaisin keino työelämässä tuoda analyyttisen ajattelun rinnalle kokemuksellisuutta on nostaa kysymyksen ”Mitä ajatuksia tämä asia herättää?” rinnalle kysymys ”Mitä mielikuvia tämä asia herättää?”.
Hanna-Maria Rask, psykologi, ACTPRO
Tutustu myös MieliTeko Podcastiin, joka konkretisoi mielen hyvinvointia tarjoamalla näkökulmia ja harjoituksia oman itsensä kehittämiseen. Sisältöjen painopisteet ovat työikäisissä ihmisissä ja työelämässä.